Oscar-ehdokkuuksia Turussa tehdylle elokuvalle – Turkulainen tuotantoyhtiö Filmgate Finland on tehnyt Living -elokuvaan visuaalisia tehosteita

|

Bill Nighyn tähdittämä elokuva Living on saanut kaksi ehdokkuutta Yhdysvaltain Oscareissa, kolme ehdokkuutta Brittien BAFTAssa ja yhdeksän BIFA-ehdokkuutta. Filmgate Films on elokuvan osatuottaja ja VFX-jälkitöitä on tehnyt turkulainen Filmgate Finland. Elokuvaa on tukenut Länsi-Suomen elokuvakomissio. 

Länsi-Suomen elokuvakomissio iloitsee Living –elokuvan lukuisista ehdokkuuksista. Turkulainen tuotantoyhtiö Filmgate Finland on osallistunut elokuvan visuaalisten tehosteiden, eli VFX:n tekemiseen yhdessä ruotsalaisen sisaryhtiönsä Filmgaten kanssa. Elokuva on saanut tuotantotukea Business Finlandilta ja Länsi-Suomen elokuvakomissiolta.  

”On mahtavaa, että Turusta löytyy Filmgate Finlandin ansiosta nykyään osaamista myös kansainvälisen tason visuaalisista erikoistehosteista. Turun seutu tarjoaakin nyt palveluita elokuvatuotannoille laajemmin kuin koskaan”, iloitsee elokuvakomissaari Teija Raninen Länsi-Suomen elokuvakomissiosta.  

Bill Nighy Living -elokuvassa. Kuva: Ross Ferguson

Living kertoo 1950-luvun virkamiehestä (Bill Nighy), joka kamppailee hengenvaarallisen diagnoosin kanssa ja alkaa etsimään elämälleen tarkoitusta. Käsikirjoitus pohjautuu japanilaiseen elokuvaan Ikiru (1952), ja Livingin käsikirjoituksen on kirjoittanut Nobel-voittaja Kazuo Ishiguro.  

Tuottaja Stephen Woolleyn (The Crying Game, 1992 ja Carol, 2015) ja ohjaaja Oliver Hermanuksen draamaelokuva Living on ehdolla Parhaan miespääosan ja Sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkintoihin. Elokuva sijoittuu 1950-luvun Lontooseen, jonka luomisessa valkokankaalle turkulainen Filmgate Finland on ollut mukana. 

Teija Raninen (Länsi-Suomen elokuvakomissio) ja Sean Wheelan (Filmgate).

”On ollut mahtavaa päästä osatuottamaan tällaista elokuvaa ja lisäämään Pohjoismaista yhteistyötä. Livingin VFX toteutettiin Göteborgissa ja Turussa”, tuottaja Sean Wheelan kommentoi Filmgatelta. 

Filmgate Finland osallistui viime vuonna Livingin lisäksi neljään kansainväliseen elokuvatuotantoon. Parhaillaan työn alla on Michael Cainen tähdittämä The Great Escaper. Filmgate Finland on tuotantoyhtiö, joka sekä tuottaa elokuvia että tarjoaa VFX-jälkituotantopalveluita.