Vahvat puitteet kansainvälistymiselle DIGIT-PRE-ohjelmasta

|

Kuvituskuva: DIGIT-PRE-yritykset Malmössä

DIGIT-PRE-ohjelmassa mukana olevat varsinaissuomalaiset yritykset haluavat kansainvälistyä ja kasvattaa liiketoimintaansa. Kukin yrityksistä on löytänyt ohjelman myötä itselleen yhden tai useamman kansainvälisen kumppanin, joiden kanssa digitaalisten terveysratkaisujen jatkokehittäminen tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

DIGIT-PRE-verkoston muodostavat kymmenen toisiaan täydentävää alueellista toimijaa eri puolilta Eurooppaa. Business Turku toimii ohjelmassa tukipalveluiden tarjoajana, alueellisen toiminnan koordinoijana ja ponnahduslautana rahoituksen saamiselle.

Kullekin yritykselle tarjotaan joko 50 000 tai 20 000 euroa suoraa rahoitusta sekä 70 000 euron arvosta verkoston tuottamia palveluita.

Kansainvälistyminen motivoi ja tuo uusia mahdollisuuksia kasvuhakuisille

Ohjelma käynnistyi viime syksynä avoimella haulla, jossa mukaan hakeneet kansainväliset yrityskokoonpanot esittivät ratkaisunsa johonkin ajankohtaiseen terveyshaasteeseen. Hakuun osallistuakseen kunkin yrityksen tuli löytää kumppani oman alueensa ulkopuolelta.

Nyt varsinainen yhteistyö ulkomaisten kumppanien kanssa on polkaistu käyntiin ja yritykset pääsevät hyötymään ohjelmasta saamastaan rahoituksesta, palveluista ja kansainvälisistä verkostoista.

Olemme solmineet ohjelman kautta uusia kumppanuuksia kahden hollantilaisen organisaation kanssa. Odotamme että nämä kumppanuudet syvenevät ja vahvistuvat ohjelman aikana,

kuvailee datatieteen konsultti Tero Jalkanen dataratkaisuja tarjoavasta EstiMates Oy:stä.

Kokonaisvaltaista vanhusten hoivaratkaisua yhdessä ruotsalaisen kumppanin kanssa kehittävä uusikaupunkilainen inlisol lähti hankkeeseen mukaan juuri kansainvälistyminen edellä.

Tavoittelemme nopeaa kansainvälistä kasvua, ja uskomme, että DIGIT-PRE-verkosto auttaa meitä saavuttamaan tämän tavoitteen,

kertoo yrityksen perustaja Aki Nummela.

Seuraavien 15 kuukauden aikana ohjelmaan osallistuvat tulevat työskentelemään vahvan kansainvälisen konsortion tukemana. Laaja verkosto tarjoaa asiantuntemuksen ohella myös mahdollisuuden tarkastella potentiaalisia uusia kohdemarkkinoita.

Yhteistyön voimaa

Kuten aina liiketoiminnassa, oikeiden yhteistyökumppaneiden löytyminen on ratkaisevan tärkeää. Turussa pääkonttoriaan pitävän Ai2Ai:n kehittämä PALL0-nimellä tunnettu älykäs teknologiaratkaisu taipuu moneen eri käyttötarkoitukseen. Yritys löysi ohjelman kautta kumppanikseen ruotsalaisen Phystecin, joka on kehittänyt oman fysioterapiamenetelmänsä. Vasta-alkaneen yhteistyön myötä fysioterapiaa voidaan täydentää pelillistämällä sekä automaattisella mittaamisella ja huomattavalla helppokäyttöisyydellä.

Ohjelma tarjoaa paljon kaivattuja resursseja ja täydellisen “matchin” yhteiselle palvelulle. Yhteisen palvelun avulla molemmat yhtiöt saavat vahvemman tuotteen ja markkinat saavat vaikuttavuutta ja kustannussäästöjä,

kuvailee perustaja ja luova johtaja Harry Choreus.

Samaan projektiin mukaan lähtenyt Carna eHealth on jo pidempiaikainen yhteistyötaho.

Carna eHealth on työskennellyt Ai2Ai:n kanssa PALL0:n kehittämiseksi jo neljän vuoden ajan. DIGIT-PRE olikin luonnollista jatkumoa yhteistyölle,

täydentää toimitusjohtaja Timo Soukka.

Vaikka DIGIT-PRE onkin kohdennettu juuri terveysratkaisuille, on yhteistyömahdollisuuksia tarjoutunut hyvin monenlaisille yrityksille.

Koimme, että DIGIT-PRE on hieno mahdollisuus päästä mukaan tekemään kiinnostavia hyötysovelluksia terveyden edistämiseen. Osan toiminnastamme muodostaa erilaisten hyöty- ja opetussovellusten tekeminen, joten aihepiiri osui jo valmiiksi lähelle omaa tonttia,

kertoo peliyhtiö MiTalen myynnistä ja projekteista vastaava Lassi Puolakka.

– Teemme SportsImproVR:n luotsaamassa projektissamme nuorille suunnattua pelillistä motoristen taitojen treenisovellusta VR-laseille. Tämä on erittäin hauska mahdollisuus meille, Puolakka jatkaa.

Hankkeen kansainvälinen luonne edellyttää yrityksiltä paljon. Sopivien yhteistyökumppaneiden etsiminen Suomen ulkopuolelta oli ensimmäinen apu, jota konsortion taholta saatettiin tarjota.

Haluan lisäksi alleviivata Business Turun tarjoaman tuen merkitystä hakemusvaiheessa, mikä oli ratkaisevan tärkeää, että pääsimme ohjelmaan mukaan, kiittelee EstiMatesin Jalkanen. 

Ohjelmassa mukana olevat yritykset kokoontuivat maaliskuussa Malmössä.

Kiinnostaako kansainvälistyminen?

Voit hakea mukaan NBSCALE-kasvuohjelmaan ja tutustua kansainvälistymispalveluihimme. Seuraathan jatkossakin Business Turun tarjoamia mahdollisuuksia pk-yrityksille!

Lisätietoa DIGIT-PRE-ohjelmasta antaa projektipäällikkö Lauri Seppälä.