TEM hakee johtavaa asiantuntijaa Lääkekehityskeskuksen perustamistehtäviin

|

Kansallinen Lääkekehityskeskus Oy perustettiin Turkuun helmikuussa 2022. Johtavan asiantuntijan tehtäviin kuuluvat Kansallisen Lääkekehitys Oy:n perustamiseen ja toiminnan käynnistämiseen liittyvät valmistelu- ja toimeenpanotehtävät.

Hallitus päätti syksyn budjettiriihessään pääomittaa Turkuun helmikuussa 2022 perustettua Lääkekehityskeskus Oy:tä 20 miljoonalla eurolla, ja samalla keskuksen omistajaohjaus siirtyi työ- ja elinkeinoministeriön alle.

Nyt TEM hakee johtavaa asiantuntijaa Lääkekehityskeskuksen perustamistehtäviin määräaikaiseen virkasuhteeseen.

”Turku ekosysteeminä on viritellyt jo pitkään palveluinfrastruktuuriaan lääkekehitystä palvelevaksi, mikä on yksi ratkaisevista syistä, miksi keskus päätettiin sijoittaa Turkuun. Kehityskeskuksen rakentaminen ei lähde suinkaan nollasta tällä alueella”, HealthTurku-kärkialan johtaja Tero Piispanen sanoo pääomituksessa kertovassa uutisessamme.

Kansallisen Lääkekehityskeskus Oy:n toimialana on yhtiöjärjestyksen mukaan lääkekehitysyhtiöiden hallinnointi ja omistaminen, ja toiminnan tarkoituksena on lääkealan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen.

Hae työtä Johtava asiantuntija (innovaatiopolitiikka) tai vinkkaa eteenpäin!