Alueen edistäjät | Juttutuokio Rester Oy:n Ninan ja Kirsin kanssa

|

Paimiossa sijaitseva Rester Oy on Pohjoismaiden suurin ja ainoa mekaanisesti yritysten poistotekstiilejä kierrättävä toimija. Kuidunavaustoiminta on ollut käynnissä vuoden 2021 marraskuusta asti. Yrityksen poikkeuksellinen innovatiivisuus vastuullisen arvoketjun edistämisessä onkin huomattu ympäri maailman. Mutta mitä Rester ihan konkreettisesti tekee ja miten tuotantolaitos on päätynyt juuri Paimioon? Kävimme vierailulla ja jututimme Ninaa ja Kirsiä, jotka ovat työpaikastaan selvästi ylpeitä.

Tietoja yrityksestä: Rester Oy ottaa vastaan yritysten poistotekstiileitä ja kierrättää ne mekaanisen kuidunavausprosessin avulla Rester-kuiduksi eri teollisuusalojen käyttöön.
Perustettu: Vuoden 2019 kesällä. Paimion tuotantolaitos valmistui vuonna 2021 ja avauslinjasto käynnistyi marraskuussa 2021.
Tiimi: Tiimissä on myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia, tuotekehityspäällikkö, ympäristöasiantuntija, tuotanto- ja varastohenkilöstöä ja osa-aikaisia lajittelijoita. Yhteensä noin 16 henkilöä riippuen lajittelijoiden tarpeesta.
Toimiston sijainti: Tuotantolaitos sijaitsee Paimiossa Lounais-Suomen jätehuollon kanssa yhteisissä tiloissa.
Viimeisin saavutus: Marimekko-yhteistyö, jossa painokangastuotannon ylijäämätekstiileistä avatuista kuiduista valmistetaan trikoovaatemallisto.
Satunnainen fakta: Vihreät arvot yhdistävät Resterin tiimiä: lähes kaikki ovat kasvissyöjiä ja työmatkapyöräilevät tai omistavat joko sähkö- tai hybridiauton.

Kaksi naista, joilla toisella on silmälasit, näyttävät sinistä ja vihreää kierrätyskuitua käsissään. Takana näkyvät vihreä ja sininen kuitupaali.
Resterin Nina (vas.) ja Kirsi ottivat meidät lämpimästi vastaan näyttävien kuitupaalien ympäröimänä.
© Susanna Lahtinen / CYF Digital

Automme huristaa Turusta Helsingin moottoritietä pitkin Paimioon, minne matka kestää vain parikymmentä minuuttia. Haastattelupäivä on aurinkoinen, ja vaikka lämpö piristääkin mieltä, nousee samalla mieleen huoli ilmaston lämpenemisestä. Tekstiili- ja vaateteollisuudella on ilmastonlämpenemisessä osuutensa teollisuudenalan ylläpitäessä ylikuluttamis- ja kertakäyttökulttuuria.

Onneksi on toimijoita, jotka kehittävät konkreettisia ratkaisuja tähänkin haasteeseen! Rester Oy:n Account & Circular Sales Manager Nina Pennanen ja R&D Managerin Kirsi Jaakkola tervehtivät meitä iloisesti ja suuntaamme varaston ohi kohti toimistoa. Ohittaessamme kuitupaalit tekstiilin tuoksun voi aistia samalla, kun jostain kantautuu koneiden lempeä hurina.

Miksi Resterin tuotantolaitos sijaitsee juuri Paimiosta?

Viime vuosina Paimion kaupungin nimi on vilahdellut mediassa eritoten 1930-luvulla rakennetun Paimion parantolan vuoksi. Paimion Parantola -säätiö on vuodesta 2019 alkaen aktiivisesti edistänyt parantolan käyttöä. Tämän honkametsien siimeksessä sijaitsevan funkkishelmen on aikoinaan suunnitellut itse Alvar ja Aino Aalto, ja Paimio kuuluukin Aalto-tietoutta lisäävään Alvar Aalto-kaupunkien verkostoon. Mutta eihän kulttuurihistorialtaan merkittävä rakennus voi selittää teollisuusyrityksen sijainnin valintaa, vai voiko?

Yhtä lailla kuin Paimion kaupunki on tukenut Paimion parantolan nostamista uuteen kukoistukseen, Resterin tuotantolaitoksen sijaintiin on myös vaikuttanut kaupungin monipuolinen apu ja tuki. Erilaisten lupien saaminen on ollut joutuisaa ja apua on saatu myös rekrytointien kanssa. Tuotantolaitoksen tontille on suunnitelmissa houkutella myös muita kierrätykseen liittyviä toimijoita. Kaupungin visiona on toteuttaa alueesta vihreän siirtymän hub.

“Paimiossa on saatu apua niin kaupungilta kuin muilta yrittäjiltä.”

Toinen tärkeä syy Resterin sijainnille on “kämppäkaveri” Lounais-Suomen jätehuolto.
LSJH hoitaa kuluttajien poistotekstiilien kierrätyksen ja Rester on erikoistunut yritysten tekstiilien kierrättämiseen mekaanisessa kuidunavauslinjastossaan ja uusiokuidun jatkokäyttömahdollisuuksiin.

Kirsi ja Nina kokevat, että Paimion kaupungin edelläkävijyys vastuullisuudessa lisää kaupungin vetovoimaa. Resterin asiakkaat ympäri maailmaa ovatkin ihastelleet kaupungin – ja koko Suomen – kierrätyksen toimivuutta. Molemmat kehuvat lisäksi Paimion luontoa, siisteyttä, asioimisen helppoutta ja turvallisuutta. Kaupunkiin on myös kansainvälisten vieraiden helppo tulla, lentokentiltä ja satamasta on kuitenkin lyhyt matka Paimioon.

Paimiosta on otettu upea ilmakuva, jossa aurinko laskee peltojen taakse.
Resterin Kirsi ja Nina kehuvat Paimion luontoa, siisteyttä, asioimisen helppoutta ja turvallisuutta. © Mika Kurkilahti, A1 Media

Mitä Turun seutu tarjoaa kasvuhakuisille yrityksille ja asiantuntijoille?

Turun seudulla yksi merkittävimmistä hankkeista on ollut Telaketju-hanke, jonka yhteistyöverkoston ja tutkimuksen avulla edistetään tekstiilien kiertotaloutta. “Telavalue” hanke on jatkumoa Telaketju-hankkeille, ja sen keskeisenä tavoitteena on ratkaista nykyiset tekstiileihin liittyvät kestävyys- ja jäteongelmat kiertotalouden avulla. Menetelmissä keskitytään yhdistämään kierrätetyt ja uudet biopohjaiset kuidut kestävän suomalaisen tekstiilituotannon perustaksi ja vahvistamaan tekstiilialan materiaalien hyötykäyttöä.

Rester on myös mukana EU:n rahoittamassa tExtended-hankkeessa, jossa päätavoitteena on erilaisilla toimilla vähentää tekstiilijätteen määrää huomattavasti. Yhtenä tavoitteena on uudenlaisen tietopohjaisen mallin luominen tekstiilikierrätyksen optimointiin. Mukana hankkeessa on kymmenen eurooppalaista maata ja 20 organisaatiota.

Rester on saanut investointitukea ELY-keskukselta erilaisille laitehankinnoille. Varsinais-Suomen liitto taas on auttanut erilaisten tukien hakemisessa. Rester on aktiivisesti mukana Varsinais-Suomen liiton toiminnassa, sillä alueellinen vahva yhteistyö on vahvuus myös Resterille.

Varsinais-Suomen liiton Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) elinkeinojaosto on tarjonnut hyödyllistä infoa alueen talouden ja liiketoiminnan tekijöistä sekä työllisyystilanteesta. MYR:n kautta Rester on saanut myös arvokkaita kontakteja alueen muihin yrityksiin.

Turku Science Park Oy:n yrityspalvelun asiantuntijat auttavat osaltaan alueen yrityksiä niin erilaisten ohjelmien kuin asiantuntijoiden kautta ja edistää alueen tunnettuutta niin Suomessa kuin ulkomailla. Rester palkittiin myös Turku Science Parkin Entrepreneurial Spirit of Turku -palkinnoilla Growht in Sight -kategoriassa vuonna 2022.

“Tarjolla on monenlaisia ohjelmia, yhteistyöverkostoja ja rahallista tukea, kun vain perehtyy mahdollisuuksiin.”

Miten Rester konkreettisesti edistää arvoketjujen rakentamista tekstiilikiertotalouden ympärille?

Naurahdamme kaikki yhdessä kysymykselle. Näin laajan prosessin tiivistäminen ei liene helppoa.

“Rester Oy ottaa vastaan yritysten poistotekstiilejä ja tekstiilituotannon sivuvirtoja ja kierrättää ne mekaanisessa kuidunavausprosessissa uusiokuiduksi eri teollisuusalojen käyttöön. Olemme yksi osa kierrätysprosessia.”

Rester Oy ei siis suinkaan ole yritysten poistotekstiilien varasto, vaan sisään tuleva tekstiilikuituvirta saadaan kuidun avausprosessin myötä jalostettua seuraavaan käyttökohteeseen. Parhaassa tapauksessa asiakkaan poistotekstiilit saadaan kierrätettyä takaisin yrityksen käyttöön: joko alkuperäiseen käyttötarkoitukseen tai vastaavaksi toiseksi tuotteeksi tai muuhun tekstiilikäyttöön yrityksessä: vaikkapa toimiston katon äänieristyksiin tai huonekalujen täytteeksi. Resterissä pyritään ajattelemaan koko kierrätysketju mahdollisimman pitkälle, jotta seuraava kuidunkäyttökohde on myös kierrätettävissä eteenpäin.

Nina kertoo ilahtuneena, kuinka etenkin Paimion lähiseuduilta on löytynyt monta innokasta yhteistyökumppania viemään tekstiilikuidun jalostamista pidemmälle. Yksi tällaisista kumppaneista on Salossa sijaitseva Vilikkala Tradehouse Oy, joka käyttää tuotannossaan Resterin kuiduista valmistettua huopaa, jossa on vähintään 70% uusiokuituja. Yritys on tänä vuonna käynnistänyt tuotannon tekstiilien kalanterointi- ja laminointikoneella, ja se tekee koneella alihankintaa suomalaiselle tekstiiliteollisuudelle sekä jalostaa materiaaleja omaan säilytyskori- ja laukkutuotantoon. Laminointiprosessissa voidaan yhdistää erilaisia materiaaleja ja asiakkaat voivat halutessaan korvata uusilla kuiduilla perinteisiä tekstiilimateriaaleja tällä ekologisella vaihtoehdolla.

Muita Resterin yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi Lindströmin pesula sekä suomalainen tekstiiliyritys Lennol Oy, joka on kehittänyt uusiokuidusta ja vaahtomuovilastusta “FLOCKFOAM”-täytemateriaalia. Tätä voi käyttää esimerkiksi koristetyynyjen täytteenä.

Rester-kuidusta valmistetaan muun muassa sinisiä, oransseja ja vihreitä, monikulmioisia lasinalusia. Lasinalusten päällä komeilee kaksi tyhjää viinilasia.

Rester-kuidusta valmistetaan jo useita uusia tuotteita kuten nämä Vilikkalan värikkäät lasinaluset.
© Vilikkala Tradehouse Oy

Tekstiilien kierrätyksessä mennään joka viikko eteenpäin ja uusia yhteistyötahoja löytyy vauhdilla ulkomaita myöten. Marraskuun alussa 2022 Rester avasi keräilyvaraston Etelä-Ruotsiin kuljetuskustannusten ja hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Tulevaisuudessa keräilyvaraston voi löytää todennäköisesti myös Keski-Euroopasta.

“Perinteisen tekstiiliteollisuuden ulkopuolella käytetään myös kuituja monissa materiaaleissa. Näissä ratkaisuissa kierrätyskuitujen käytölle olisi potentiaalia.”

Entä miksi Rester kierrättää nimenomaan teollisuuden tekstiilejä?

Pääsyy Resterin painotukseen piilee materiaalin laadussa ja sen määrässä: yrityksiltä saatavissa materiaaleissa on paljon samanlaatuisia ja samanvärisiä tekstiilejä sekä tekstiilivirta on jatkuvaa ja se on ennustettavissa. Tärkeää on myös se, että materiaalin alkuperä on jäljitettävissä. Kuluttajatekstiilien kierrätys kuuluu esimerkiksi LSJH:n kaltaisille yhtiöille, joiden roolia ja tehtäviä määritellään lainsäädännön kautta. Vuoden alussa Suomessa astui voimaan uusi jätelaki, joka velvoittaa järjestämään poistotekstiilien erilliskeräyksen.

Pelkästään Suomessa syntyy vuosittain noin 100 tuhatta tonnia tekstiilijätettä, josta jopa 80 prosenttia päätyy energiajätteeksi eli polttoon. Keskiverto suomalainen taas hävittää vuodessa noin 10-13 kg tekstiilejä.

Rester-kuitupaaleja on monenvärisiä, oransseja, valkoisia, sinisiä ja mustia.
Yritysten poistotekstiilit ovat esimerkiksi erilaisia käytöstä poistuneita työvaatemallistoja. Ja juuri nämä muiden yritysten murheenkryynit ovat Resterille oikea aarreaitta. © Drama Queen Communications

Teksti: Susanna Lahtinen & Elisa Halsinaho | CYF Digital