Adefunke Koyejolle kemia on kuin ruoanlaittoa

|

Turussa luodaan aivan uudenlaista teknologiaa jokapäiväiseen käyttöelektroniikkaan. Siihen tarvitaan monenlaista erityisosaamista, joista yhtä tarjoaa Comptek Solutionsille Turun yliopiston väitöskirjatutkija Adefunke Koyejo.

Nigerian Lagosista Joensuun mutkankin kautta Turkuun väitöskirjatutkimusta tekemään tullut Adefunke Koyejo on viettänyt kolme kesäkuukautta turkulaisen Comptek Solutionsin palveluksessa. Adefunke on pyöräillyt tapaamiseemme Comptekin toimitiloilta Itäharjulta.

-Pyöräilen Turussa kaikkialle. Kun tarvitsen irtiottoa töistä, tai mistä vaan, ajan niin pitkälle kuin jaksan. Jossain vaiheessa huomaan, että pitäisi ehkä kääntyä jo takaisinpäin, Adefunke naurahtaa.

UNICOM-hankkeen kautta Comptekille rekrytoidun Adefunken akateeminen tausta on teollisessa kemiassa. Hän valmistui kandidaatiksi Osunin osavaltion yliopistosta vuonna 2012, jonka jälkeen kiinnostivat jatko-opinnot ulkomailla. Vaihtoehtoina olivat joko Britannia tai Kanada, joissa moni Adefunken sukulaisista jo asui.

Opiskelu näissä maissa on kuitenkin kallista, joten erään ystävän kokemuksen innoittamana Adefunke alkoi harkita Suomea.

– Yleensä hyvin liberaalit vanhempani olivat kauhuissaan, että miten jossain Suomessa voi saada kunnon koulutusta ja vielä ilmaiseksi. Nigeriassa ihan kaikki maksaa, joten maksuton koulutus vaikutti heistä epäilyttävältä, suorastaan huijaukselta, Adefunkea naurattaa.

Harvinainen osaaminen on tullut tarpeeseen

Adefunke haki ja pääsi Itä-Suomen yliopiston kemian laitoksen maisteriohjelmaan, jonka jälkeen seurasivat jatko-opinnot ja väitöstutkimus Turun yliopistossa. Joensuuhun verrattuna Turku tuntui elävältä kaupungilta, toki moninkertaisesti suurempaan miljoonakaupunki Lagosiin verrattuna silti pikkuiselta.

Turkulainen akateeminen ja yritysmaailma on kuitenkin tehnyt muutamassa vuodessa Adefunkeen vaikutuksen. Hän viihtyy Turussa niin hyvin, että osti äskettäin oman asunnon Lausteelta. Sekä yliopistolla että Comptekilla työskentelykulttuuriin on ollut helppo solahtaa mukaan.

– Molemmissa on kansainvälinen ilmapiiri. Comptekillakin tiimissämme on ihmisiä Intiasta, Kiinasta, Pakistanista, Kreikasta ja Espanjasta, tietysti itseni ja suomalaisten lisäksi.

Vuonna 2017 perustettu Comptek Solutions kehittää elektroniikkateollisuuden hyödyntämää puolijohdemateriaalien teknologiaa.

Alan prosessien kehittäminen on aikaa vievää. Yhdistelmäpuolijohteiset materiaalit, kuten galliumarsenidi ja galliumnitridi, hapettuvat herkästi. Tähän lääkkeeksi Comptek on kehittänyt omaa puolijohteiden käsittelyprosessia, joka mahdollistaa ennennäkemättömän energiatehokkaiden puolijohdekomponenttien, esimerkiksi microLED-valojen valmistuksen. Näitä LED-valoja käytetään muun muassa kannettavissa elektroniikkalaitteissa, AR/VR-laseissa ja autoissa.

Adefunke puolestaan hallitsee Raman-spektroskopian, yhden puolijohdemateriaalien mittaus- ja analysointimenetelmistä. Tämä auttaa ymmärtämään ja analysoimaan puolijohteiden käyttäytymistä entistä paremmin.

– Vaikka meillä Turussa on paljon osaamista teknologian ja biotieteiden alalla, puolijohdeosaajista on pulaa. Olemme onnekkaita, kun löysimme Adefunken, hänen osaamisensa ja ammattitaitonsa on tuonut lisäarvoa tuotekehityksellemme, toteaa teknologiajohtaja Jouko Lång, yksi Comptek Solutionsin perustajista.

Turha nöyryys pois

Suomessa Comptek Solutionsilla ei juuri kilpailijoita ole, vaan suuntana on kansainvälinen elektroniikkateollisuus. Lång ei paljasta yrityksen asiakkaita, mutta alan suurista tekijöistä Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa on kyse.

Vaikka Comptek suuntaa kunnianhimoisesti kansainvälisille markkinoille, yleisesti ottaen Adefunkea ihmetyttää täkäläisten yritysten tietynlainen nöyryys. Kansainvälisten tohtorikoulutettavien on vaikeaa löytää tietoa potentiaalisista työpaikoista, kun yritykset eivät markkinoi itseään.

– Tässä olisi tehtävää akateemisen ja yritysmaailman välillä. Suomen valttikortit kun ovat nimenomaan laadukas koulutus ja teknologia. Maailmalla yleisiä yritysmessuja ja rekrytointitapahtumia kannattaisi jalkauttaa enemmän Suomeenkin.

Jouko Lång on samaa mieltä, joskin Comptek Solutions on perustettu nimenomaan tutkijoiden toimesta, fysiikan laitokselta käsin.

Valmistuvilla tohtoreilla ei kuitenkaan usein välttämättä ole bisnesmaailman kokemusta.

– Juuri siksi halusimme Adefunken tiimiimme. Hänellä oli kokemusta ja ymmärrystä sekä bisneksestä että tieteen maailmasta ja niiden toimintaympäristöistä. Molempia tarvitaan.

Ainekset pataan ja leikkimään

Toistaiseksi Adefunken arki sujuu työn ja vapaa-ajan merkeissä Turussa. Ensi keväänä viimeistään olisi tarkoitus saada tohtorin väitöstyö valmiiksi. Sitten tulevaisuus on avoin.

Vapaa-ajallaan pyöräilyn ohella Adefunke tykkää kokata, tavata ystäviä ja etenkin ennen pandemiaa hän kävi tanssimassa ja löi rumpuja latinalaista musiikkia soittavassa bändissä. Suomalaiseen ruokaan hän on jo tottunut, vaikka kantaakin mukanaan aina chilihiutaleita, joita ripottelee annoksiin ravintolassakin. Kotona valmistuu nigerialaisia herkkuja kuten jollof-riisiä.

Kemiaan Adefunke suhtautuu kuten ruoanlaittoon. Kyse on eri ainesten sekoittamisesta ja niillä leikkimisestä ja kokeilusta. Niistähän koko elämäkin koostuu.

– Ainut ero kemian tutkimuksen ja ruoanlaiton välillä on, että kemian keitoksia ei voi maistaa, Adefunke naurahtaa, ja hyppää taas pyöränsä selkään.

HEIDI HORILA

#TalentBoost


Katso videohaastattelu YouTubessa: