Yritystoiminnan kehittäminen uutta osaamista hyödyntämällä

|

  • Perjantaina 11.12. Talent Boost Breakfast: Uusi todellisuus – Mitä se tarkoittaa bisnekselle ja rekrytoinnille -tilaisuudessa keskusteltiin yritystoiminnan kehittämisestä uudella osaamisella
  • Keynote-puheenvuoroissa ja yrityspaneelikeskustelussa nousi esiin digitalisaation vaatimuksen ja IT-osaajapulan ristiriita
  • Kansainvälistyminen ja kv-osaajien rekrytointi ovat avainasemassa ristiriidan ratkaisemisessa suomalaisissa yrityksissä
  • Tilaisuuden tallenne löytyy täältä 29.12.2020 asti

Kriisit muokkaavat todellisuutta. Ne saavat alkunsa, kehittyvät ja päättyvät hajanaisesti eri paikoissa eri aikaan. Yhtä lailla kriisin aiheuttamat muutokset ihmisten jaetussa kokemuksessa todellisuudesta lähtevät liikkeelle jo kriisin aikana, eivätkä vasta sen jälkeen.

Bisneksen ja rekrytoinnin tulevaisuutta voidaan hahmotella jo nyt. Koronapandemia ei aiheuttanut muutoksia digitalisaation ja osaajapulan kaltaisiin haasteisiin. Päinvastoin, sillä se tyhjensi perinteiseen fyysiseen kanssakäymiseen perustuneet toimintamallit ja vaati toimijoiden digitalisaation kiihdyttämistä. Viimeistään nyt – nettikaupan, etäkokouksien ja muiden medioitujen toimintamallien korostuessa – jokaisen yrityksen ja organisaation on panostettava uuteen osaamiseen.

Muun muassa näitä asioita käsiteltiin vuoden toisessa Talent Boost Breakfast -tilaisuudessa joulukuussa. Kevään tilaisuudessa keskityttiin monimuotoisuuteen menestyvän yrityksen moottorina, josta voit lukea lisää täältä.

Talent Boost Breakfastin juonstivat WTC Turun operatiivinen johtaja Jani Rusi ja Talentgaten Project Manager Kimmo Laine

Automaatio, robotiikka ja muut trendit

TIlaisuudessa keskusteltiin siitä, miten kyky uudistua kriisin vaatimusten mukaan sopii yhteen suomalaisia yrityksiä vaivaavan, erityisesti IT-ammattilaisiin kohdistuvan osaajapulan kanssa. Keynote-puheenvuorossaan Talented Oy:n Saku Tihveräinen puhui vuodesta 2020 aikana, jolloin aiempina vuosina pinnan alla kyteneet vallankumoukset kuten koneoppiminen, automaatio ja Big Data, tulivat laajemmin saataville ja osaksi jokaisen arkea.

Tihveräisen mukaan Suomen talouden kumulatiivinen koko määrittyy suhteessa tulevien vuosien kv-osaajien rekrytointeihin. Teknologia- ja IT-osaaminen läpileikkaavat kaikki alat, mistä syystä niiden rahallinen arvo ja käyttösovellukset kasvavat jatkuvasti. Lisäksi Suomi joutuu yhä enenevissä määrin kilpailemaan osaajista isompien maiden kanssa. Kansainvälisen (kv) taustan omaavien IT-osaajien sijoittaminen suomalaisten yritysten työtehtäviin tulee olemaan uuden todellisuuden keskeisin menestystekijä.

Loimaalainen perheyritys kansainvälistymisen edelläkävijänä

Vahvasti kansainvälistynyt, mutta silti loimaalaisen perheyrityksen lähtökohtansa muistava Pemamek Oy on Tihveräisen mainitsemien trendien ja uuden osaamisen hyödyntämisen ruumiillistuma. Yrityksen HR Manager Niina Nurmi esitteli keynotessaan Pemamekin sopeutumista uuteen todellisuuteen. Tähän prosessiin on kuulunut mm. etänä toteutettu kv-taustaisen osaajan rekrytointi.

Yrityksen sisäinen osaamisen kehittäminen noudattelee tuttuja trendejä: automaatio, robotiikka ja ohjelmistokehittäminen. Nurmen mukaan osaamisen kehittäminen näillä aloilla vaatii uusia tekijöitä, ja viime vuosina näiden osaajien pääasiallinen kielitaito on yhä useammin ollut joku muu kuin suomi.

Yrityspaneelissa käytiin läpi kuluneen vuoden haasteita ja kasvukertomuksia

Uusi todellisuus yritysten näkökulmasta

Tilaisuus huipentui yrityspaneeliin, jossa olivat keskustelemassa Lyyti Oy:n Petri Hollmén, Warasto Finland Oy:n Kim Sjöholm ja Vaadin Oy:n Päivi Soinio. Talentgate Oy:n Kimmo Laineen vetämässä keskustelussa käsiteltiin hybriditodellisuutta: tulevaisuudessa tapahtumat, tapaamiset ja esimerkiksi myyntityö voivat hyödyntää sekä fyysistä läsnäoloa että virtuaalitodellisuutta. Keskustelussa tuli esiin ajatus siitä, että harva halunnee pitää vuoden 2021 firman pikkujouluja Teamsissa, mutta yhtä lailla tuskin halutaan enää jatkossa lähteä kahden tunnin palaverin takia koko päiväksi matkustamaan, jos palaverin voi hoitaa etänä.

Uuden osaamisen ja hybridiläsnäolon lisäksi keskustelussa nousi esiin identiteettipohjainen yhteisöllisyys. Jos työpaikka fyysisenä sijaintina menettää merkitystään, mitä merkitystä sillä on missä firmassa on töissä? Panelistien mukaan yrityskulttuurin ja yhteisön jäsenien yhteenkuuluvuuden tunteen rakentaminen on avaintekijä uudessa todellisuudessa. Kokemus jaetusta kriisistä ja sen selättämisestä tehostaa kaikkea toimintaa. Vahva identifioituminen yritysyhteisöön avaa oven myös kv-taustaisten osaajien kokonaisvaltaiseen vastaanottamiseen ja sitouttamiseen.

Päivi Soinion mukaan uusien osaajien pitäminen yrityksessä vaatii kokonaisvaltaista yrityskulttuurin kansainvälistämistä ja osaajien perheiden ja kulttuuritaustan huomioimista tasavertaisesti. Tämä etenkin niiden osaajien kohdalla, jotka vaihtavat maata tai paikkakuntaa työn perässä. Tällöin kansainvälisen osaajan huomioiva yritys reagoi esimerkiksi tarjoamalla apua käytännön paperitöissä ja varmistamalla ettei kv-taustainen henkilö ole yrityksessä yksin. Kielellinen joustavuus, kulttuurien väliseen viestintään panostaminen ja avoimuus kokeilla uutta ovat sitä kehysosaamista, joka mahdollistaa uuden todellisuuden megatrendien täsmäosaajien hyödyntämisen.

Kasvua kansainvälisistä osaajista -palvelu auttaa yritystäsi kansainvälisen osaajan löytämisessä ja rekrytoinnissa.

Perjantaina 11.12.2020 järjestetty Talent Boost Breakfast oli osa kansallista Talent Boost -toimenpideohjelmaa, ja sen järjesti Turku Science Park Oy, Turun kauppakamari, Varsinais-Suomen Yrittäjät ja Humanistinen ammattikorkeakoulu (Tempo ESR-hanke) yhdessä Talentgate Oy:n, Business Finlandin ja World Trade Center Turun kanssa.