Yritysten kustannustuen neljäs kierros alkanut

|

Valtiokonttorin koronapandemiasta kärsineille yrityksille suunnatun kustannusten neljäs hakukierros on avautunut 17.8. Hakuaika jatkuu 30.9. klo 16.15 saakka. Neljännen kustannustuen tukikausi kattaa viime maalis-, huhti- ja toukokuun.

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä joustamattomista kustannuksista ja palkkakuluista. Hallituksen linjauksen mukaan tuen tarve ja määrä arvioidaan koronaepidemian aiheuttaman liikevaihdon äkillisen menetyksen perusteella. Tuella pyritään tukemaan yritysten selviämistä koronapandemian yli.

Ravintola-ala on yksi eniten koronapandemiasta kärsineistä aloista.

Kustannustukea sekä sulkemiskorvausta voi hakea, vaikka yritys olisi jo saanut muita suoria koronapandemian seurauksia lieventämään tarkoitettuja tukia. Myönnetystä kustannustuesta vähennetään samoihin kustannuksiin kohdistuvat vakuutuskorvaukset sekä Valtiokonttorin myöntämä sulkemiskorvaus ja tapahtumatakuu.

Kustannustukea haetaan Valtiokonttorin sähköisessä asiointipalvelussa. Asiointipalvelu ohjaa hakemuksen täyttämisessä. Hakemuksen voi myös tallentaa luonnokseksi ja jatkaa täyttämistä myöhemmin. 

Tarkemmat tiedot yrityksille suunnatuista koronatuista sekä ohjeet niiden hakemiseen löytyvät Valtiokonttorin verkkosivuilta tästä linkistä.