Yritysten energiaopas ohjaa jopa 80 prosentin säästöihin energiakustannuksissa

|

  • Energiatehokkuuden tavoitteleminen alkaa kokonaiskartoituksesta
  • Energiatehokkuus edellyttää yleensä uusien energiantuotantomallien rinnalle uutta, kulutusta pienentävää teknologiaa
  • Pk-yrityksille suunnattu energiaopas on nyt ladattavissa Turku Business Region -verkkosivuilla

Moni yritys on toteuttanut erilaisia energian säästämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Siitä huolimatta monessa yrityksessä on edelleen useitakin toimenpiteitä, jotka toteuttamalla energiankulutus voitaisiin minimoida. Näitä toimenpiteitä avaa Turku Science Park Oy:n tuottama Energiaopas yrityksille. Opas on laadittu osana EAKR-rahoitteista, Posintran ja Turku Science Park Oy:n Huima-hanketta.

CleanTurku -asiakkuuspäällikkö Olof Malmström kertoo, että oppaaseen haluttiin tiivistää esimerkein energiatehokkuuden kannalta tärkeitä huomioitavia asioita.

– Pyrimme helppolukuiseen oppaaseen ja nostimme esiin sellaisia asioita ja esimerkkejä, jotka yritysten tulee energiatehokkuusmielessä ottaa huomioon. Silloin korostuvat sekä lämmitys että mahdollinen hukkaenergian hyödyntäminen, mutta myös sähköenergian käytön optimointia tukevien kohteiden löytäminen.

Tuloksia uusia teknologioita hyödyntämällä

– Kiinteistöissä ja rakennuksissa liikkeelle kannattaa lähteä asiantuntijan kanssa tehtävästä kartoituksesta, jossa selvitetään kaikki kiinteistössä energiaa kuluttavat kohteet. Parhaimmillaan esimerkiksi teollisuuskiinteistössä voidaan päästä jopa 80 prosentin energiansäästöön, Olof Malmström kertoo.

Energiatehokkuuden parantamisessa merkittävä apu löytyy uudesta teknologiasta. Esimerkiksi lämpöpumput, lämmön talteenotto, aurinkoenergia, maalämpö ja -kylmä sekä automaatio ovat mahdollisia toimenpidekohteita, jotka voivat olla mukana kiinteistön yksilöllisessä energiatehokkuusratkaisussa.

– On syytä muistaa, että yksittäiset toimenpiteet eivät vielä pitkällä tähtäimellä riitä. Aurinkopaneelit vähentävät ostoenergian tarvetta, mutta eivät pienennä energiankulutusta. Mutta jos paneelien rinnalle tuodaan led-valaistus ja muita kulutusta vähentäviä teknologioita, alkavat myös hyödyt muodostua aidosti merkittäviksi, Malmström muistuttaa.

Voit ladata pk-yrityksille suunnatun energiaoppaan sivustomme Julkaisut-osiosta tämän linkin takana. Oppaasta on valmistunut suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset versiot. Suomen- ja ruotsinkielisiä oppaita on myös paperiversiona, joita voi tilata Olof Malmströmiltä, jonka yhteystiedot löytyvät täältä.