Turun yliopisto ja Singapore Maritime Institute jatkavat menestyksellistä innovaatioyhteistyötään

|

""
  • Jo toisen kerran yhteistyönä toteutettu innovaatioleiri yhdisti opiskelijoita Suomesta ja Singaporesta
  • Leirillä syvennyttiin merisektorin tuntemukseen ja näkökulmiin sekä ratkotiin samalla aitoja liike-elämän haasteita
  • Innovation Camp -konsepti on menestyksekkäästi laajentunut kansainväliseksi innovaatioyhteistyömuodoksi yhdessä kumppaniyritysten ja -yliopistojen kanssa

Turun yliopisto ja Singapore Maritime Instituten järjestivät yhteistyössä jo toisen Innovation Camp -innovaatioleirin. Singaporessa 11.–16.1.2020 järjestetyn leirin voittaja valittiin 16.1. Leiri järjestettiin yhteistyössä yrityskumppanien Jurong Portin, MacGregorin and The China Navigation Companyn kanssa.

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Innovation Camp -konsepti on fasilitoitu innovaatioprosessi, jossa ratkotaan yrityskumppanien asettamia haasteita. Singaporessa järjestetyn innovaatioleirin tavoitteena oli paitsi tarjota yrityskumppaneille innovatiivisia ratkaisuja, myös osallistua merisektorin innovatiiviseen yhteiskehittämiseen ja alan innovaatioekosysteemin rakentamiseen Suomessa ja Singaporessa.

Yhteensä kuusitoista yliopisto-opiskelijaa Suomesta ja Singaporesta valittiin intensiiviselle viikon mittaiselle leirille, jonka aikana he kehittivät innovatiivisia ratkaisuideoita asetettuihin haasteisiin. Tiimit esittelivät ideansa yhteistyöorganisaatioiden johdosta koostuvalle tuomaristolle leirin lopussa.

Tuomaristoon kuuluivat Ritva Naumanen (konsulipalvelu- ja hallintovastaava, Suomen suurlähetystö, Singapore), Sanjay C. Kuttan (Executive Director, Singapore Maritime Institute), Markus Granlund (dekaani, Turun kauppakorkeakoulu), Michel van Roozendaal (President, MacGregor), Parikshit Kulkarni (Senior Manager, Operations and Technology, Jurong Port), Rasmus Nagel (General Manager, Customer Service and Business Systems, The China Navigation Company), Kenneth Lim (Chief Technology Officer, Maritime and Port Authority of Singapore) ja Kenneth Chia (Executive Director, Singapore Maritime Foundation).

Opiskelijatiimejä arvioitiin perustuen muun muassa heidän esittelemänsä idean uutuusarvoon, hyötyihin, kasvupotentiaaliin ja presentaatioon. Voittajaksi ja 4 000 dollarin pääpalkinnon saajaksi valittiin tuomarit laadukkaalla ja luovalla ideallaan vakuuttanut Cargo in the Clouds -konsepti, jonka esittäneeseen tiimiin kuuluivat Ada-Maria Wäck ja Oula Huttunen Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta, Huang Yuxi Newcastle Universitystä Singaporesta sekä Antonio Ng Yeow Hwee National University of Singaporesta.

– Business Innovation Camp -konseptin tuorein toteutus globaalin merisektorin toimijoiden kanssa osoitti jälleen kerran lahjakkaiden opiskelijoiden potentiaalin käyttökelpoisten ideoiden luomisessa. Opiskelijat suoriutuivat haasteesta ja intensiivisestä prosessista erittäin innovatiivisesti, päättäväisesti ja sitoutuneesti, sanoo Turun kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlund.

""
Innovation Campin osallistujat, mentorit ja yhteistyöorganisaatioiden edustajat leirin päätöstilaisuudessa. Kuva: Singapore Maritime Institute.

– Leirin tavoitteena oli innostaa opiskelijoita ja mahdollistaa syvempi merisektorin tuntemus ja näkökulmat sekä samalla ratkoa aitoja liike-elämän haasteita. Leiri tarjosi mahdollisuuden työskennellä yhdessä akateemisten ja yrityksiä edustavien mentorien kanssa. Haluamme kiittää Turun yliopistoa merkittävästä ja innovatiivisesta yhteistyöstä. Toivomme, että yhteistyömme on tuottanut lisäarvoa yrityskumppanillemme ja tarjonnut tuoreita ideoita ajankohtaisiin haasteisiin sekä panosta merisektorin innovaatioekosysteemin yhteiseen rakentamiseen, sanoo Sanjay C. Kuttan, Singapore Maritime Instituten pääjohtaja.

Kauppakorkeakoulu on menestyksekkäästi laajentanut ja systematisoinut Innovation Camp -konseptiaan kansainväliseksi innovaatioyhteistyömuodoksi viime vuosien aikana. Konseptia toteutetaan yhdessä kumppaniyritysten ja -yliopistojen kanssa noin viikon mittaisena sekä Suomessa että ulkomailla. Opiskelijat valitaan mukaan kuhunkin toteutukseen hakemusten perusteella. Innovation Camp toteutettiin ensimmäistä kertaa kansainvälisesti vuonna 2018, myös tuolloin yhteistyössä Singapore Maritime Instituten kanssa.

Singapore Maritime Institute (SMI) on Maritime and Port Authority of Singapore-, Agency for Science, Technology and Research- ja Singapore Economic Development Board -organisaatioiden vuonna 2011 perustama tutkimusta rahoittava ja koordinoiva organisaatio, joka työskentelee tiiviissä yhteistyössä merisektorin kanssa kehittääkseen ja kasvattaakseen toimialaa uuden tiedon ja innovaatioiden kautta. www.maritimeinstitute.sg.