Turkulaisjoukkue voitti Beyond 2030 Challenge -tiedekilpailun

|

  • Turun kaupungin ja Bayer Nordicin tiedekilpailulla kannustettiin Lounais-Suomen toisen asteen opiskelijoita tieteen ja teknologian maailmaan
  • Kisaan osallistui yhteensä 41 joukkuetta voittajan tullessa Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta
  • Voittajajoukkue suunnitteli kaupunkilaisille tarkoitetun haitalliselta melulta suojaavan sovelluksen

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion joukkue Voittamattomat voitti Turun kaupungin ja Bayer Nordicin perustaman Beyond 2030 Challenge -tiedekilpailun. Voittajat palkittiin 14.1. järjestetyssä palkintogaalassa.

Beyond 2030 Challengen voittajajoukkue tulee Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Vasemmalta Niklas Ahtee, Elmeri Juuti ja Eetu Haatanen. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Kilpailun kunnianhimoisena tavoitteena oli teknologian ja tieteen keinoin kehittää planeetan ja ihmiskunnan pelastavia ratkaisuja. Kilpailu kannusti Lounais-Suomen toiseen asteen opiskelijoita syventymään tieteen ja teknologian maailmaan ja samalla löytämään näiden alojen lukuisat opiskelu- ja uramahdollisuudet.  

– Beyond 2030 Challenge -tiedekilpailu tarjosi opiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua ja syventyä teknologiaan ja poikkitieteellisyyteen innovaatioiden avulla. Hienoa oli, että tiedekilpailu innosti upeasti nuoria sekä lukioista että ammattioppilaitoksista. Toivon, että kilpailu kannustaa osallistujia jatkamaan tulevaisuudessa tekniikan alan työelämään, kertoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

– Me Bayerilla uskomme, että tiede on avain kestävään tulevaisuuteen. Siksi olenkin hyvin iloinen, että Beyond 2030 Challenge -tiedekilpailu innosti monia lahjakkaita nuoria innovoimaan luovia ratkaisuja kestävämmän huomisen puolesta. Ammattitaitoisen ja korkeasti koulutetun työvoiman varmistaminen on kriittinen menestystekijä alueen elinkeinoelämän elinvoimaisuudelle. Toivon, että kilpailun viitoittaman tien myötä yhä useampi nuori löytää tieteen ja teknologian ihmeellisen maailman ja sen tarjoamat monipuoliset uravaihtoehdot. Kilpailun saama positiivinen vastaanotto on myös vahva osoitus yhteistyön voimasta. Olisi hienoa nähdä tämän aloitteen saavan jatkoa ja kokoavan alueen eri toimijoita yhteen myös tulevaisuudessa, sanoo Bayer Nordic-alueen toimitusjohtaja Miriam Holstein.

Tiedekilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 41 joukkuetta omalla kilpailutyöideallaan. Kymmenen parhaan joukkoon valittujen joukkueiden kilpailutöissä aiheina olivat mm. erilaiset applikaatiot, pelit, muovien vähentämiseksi kehitetyt laitteet niin maalla kuin merellä sekä terveydenhuoltoon suunniteltu uloshengitysilman patogeenejä mittaava laite.  

– Tämän kaltaisia toimia alueellisesti ja kansallisesti tarvitaan, jotta tiedeosaaminen ja sen tarve tulee entistä näkyvämmäksi, ja jotta saamme maahan entistäkin lahjakkaampia ja osaavia tulevaisuudentekijöitä, kannustaa Suomen tiede- ja terveysministeri Annika Saarikko

Mitalikolmikko Turusta ja Halikosta hyödynsivät digiloikkaa ratkaisuissaan

Turun kaupungin, Bayer Nordicin, yrityssponsorien ja korkeakoulujen edustajista koostunut tuomaristo valitsi innovatiivisten keksintöjen joukosta voittajaksi Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion Voittamattomat-joukkueen. He suunnittelivat kaupunkilaisille suunnatun melusovelluksen, jonka avulla henkilö voi välttää altistumista terveyttä heikentävälle melulle. Jo käyttöön otettu sovellus sai erityistä kiitosta innovatiivisuudestaan, teknologian hyödyntämisestä ja kattavasta suunnitelmasta sovelluksen toteutukseen.

Kerttulin lukion FoM eli Frame of Mind -joukkueen verkossa, Instagram- ja Discord-sovelluksissa toimiva nuorten anonymiteettiin perustuva vertaistukiverkosto palkittiin toiseksi parhaana kilpailutyönä. Matalan kynnyksen palvelu on saanut nuoria osallistumaan aktiivisesti verkoston toimintaan. Tuomaristo kiitteli joukkuetta mm. yhteisöllisyyden korostamisesta sekä aiheen ajankohtaisuudesta ja tärkeydestä.

Kolmantena palkittiin Halikon lukion Ideonella Sakaiensis -joukkue. Joukkueen ideana oli luoda merellä itsenäisesti toimiva ja muovijätettä vähentävä energiatehokas muovinhajotuslaitos. Muovinhajotuksessa hyödynnettäisiin Ideonella sakaiensis -bakteerin tuottamaa muovia hajottavaa entsyymiä. Joukkue sai tuomaristolta kiitoksia erityisesti rohkeudesta, monitieteellisyydestä, teknologisesta otteesta sekä innovatiivisuudesta. 

– Kilpailutöiden kirjo oli laaja, ja ne kertoivat nuoria askarruttavista, heille tärkeistä asioista. Jotkut työt oli jo hienosti viety prototyyppiasteelle asti. Toivottavasti mahdollisimman moni kilpailuun osallistuneista nuorista saa tilaisuuden opiskella tietoja ja taitoja, joita kilpailun teemana olleiden, ihmiselle ja ympäristölle tärkeiden haasteiden kohtaaminen edellyttää, hehkuttaa Turun yliopiston vararehtori ja kilpailun tuomariston puheenjohtaja Mika Hannula.

Historiassaan ensimmäinen Beyond 2030 Challenge -tiedekilpailu oli korkeatasoinen ja tasaväkinen. Tiedekilpailu kokosi yhteen alueen nuoret, julkishallinnon, yritykset sekä korkeakoulut ja onnistui tavoitteessaan lisätä ja kehittää näiden osapuolten välistä yhteistyötä. Ainutlaatuisen tiedekilpailun järjestämiseen osallistuivat ensi kertaa Suomessa yhteistyössä julkishallinto, koulutussektori ja yksityiset yritykset. Kilpailua tukivat taloudellisesti Turun kaupungin ja Bayerin lisäksi Turku Energia Oy, Raisio Oyj ja NGS Finland Oy. 

Kilpailun tuomaristo

Vararehtori Mika Hannula (Teknologiakampus, Turun yliopisto, puheenjohtaja)
Professori Patrik Henelius (Åbo Akademi)
Koulutusjohtaja Juha Kontio (Turun ammattikorkeakoulu)
Rehtori Päivi Lehtinen (Turun ammatti-instituutti, Turun kaupunki)
Palvelualuejohtaja Esko Heikkonen (lukiokoulutus, Turun kaupunki)
Kemia- ja lääketuotantoyksikön päällikkö Marketta Häkkänen (Bayer Nordic)
Yritysvastuun asiantuntija Katri Järvinen-Wilén (Raisio Oyj)
Toimitusjohtaja Timo Honkanen (Turku Energia Oy)
Toimitusjohtaja Miikka Evesti (NGS Finland Oy)