Turkulaiset yliopistot tarjoavat yrityksille tuoreita osaajia

|

""
  • Korkeakoulut haluavat lisätä yhteistyötään yritysten kanssa osaajapulan helpottamiseksi
  • Tavoitteena on palvella sekä opiskelijoita että yrityksiä entistä paremmin
  • Yritykset voivat antaa palautetta ja toiveita vastaamalla ajankohtaiseen kyselyyn

Turun yliopiston ja Åbo Akademin työelämäpalvelut selvittävät parhaillaan yritysten tarpeita opiskelijayhteistyölle ja muille yliopistojen tarjoamille palveluille. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä yritysten kanssa.

""
Turkulaiset korkeakoulut palvelevat alueen yrityksiä myös uusien osaajien löytämisessä. Kuva: Åbo Akademi.

Tuoreimman Suomen yrittäjien pk-barometrin mukaan puolet Varsinais-Suomen alueen pk-yrityksistä kokee, että osaavan työvoiman saatavuus hidastaa ainakin jossain määrin yrityksen kasvua. Yhteistyötä korkeakoulujen kanssa tehdään alueella silti vähän. Kyselyn vastaajista vain kuusi prosenttia teki viime vuonna yhteistyötä yliopiston kanssa.  

Yliopistojen työelämäpalvelut tiivistävät yhteistyötä yritysten kanssa

Turun yliopiston ja Åbo Akademin työelämäpalvelut selvittävät parhaillaan yritysten tarpeita opiskelijayhteistyölle ja muille yliopistojen tarjoamille palveluille. Alustavien kartoitusten perusteella juuri osaavan työvoiman rekrytointi ja yrityksen tekeminen tunnetummaksi opiskelijoiden keskuudessa ovat keskeisimpiä motivaation lähteitä yliopistoyhteistyölle.

Myös opiskelijat toivovat ja tarvitsevat opiskelun aikana lisää tietoa ja kontakteja alueen yrityksistä ja niiden osaamistarpeista. Yhteistyössä on valtavasti potentiaalia, jota halutaan ottaa käyttöön aiempaa laajemmin. Tavoitteena on palvella sekä opiskelijoita että yrityksiä entistä paremmin.

Tavoitteena on saada pitkäaikaisia yhteistyötahoja

– Pitkäjänteisellä yhteistyöllä saamme parhaita tuloksia. Kun tunnemme toistemme tarpeita ja osaamista, pystymme jatkossa olemaan paremmin hyödyksi toisillemme, kertoo projektipäällikkö Pilvi Lempiäinen Turun yliopiston työelämäpalveluista. 

– Selvitysten mukaan yhteistyötä tehdään edelleen vähän ja se kertoo, että meillä on työtä tehtävänä asian eteen. Haluamme tarjota osuvampia palveluita ja olla helposti lähestyttävä yhteistyötaho, Lempiäinen jatkaa.

Palveluja kehitetään yhdessä alueen yritysten kanssa

Alueen yritysten tarpeita on kartoitettu muun muassa kyselyn ja haastatteluiden avulla. Vielä ehdit vastata kyselyyn ja kertoa, miten voimme palvella yritystäsi parhaiten.

Vastaa kyselyyn tästä linkistä.

Kehitystyötä tehdään osana Yliopistojen työelämäpalvelut yrityksille -hanketta. Hanke on käynnissä 1.3.2021-31.8.2023 ja saa ESR-rahoitusta.