Teknologiakampus Turku osoittaa alueellisen yhteistyön voiman

|

""
  • Turkulaiset korkeakoulut ovat saaneet tekniikan koulutusohjelmiinsa runsaasti hakijoita
  • Koulutusten hakijamäärät kasvoivat sekä molemmissa yliopistoissa että Turun ammattikorkeakoulussa
  • Turussa panostetaan nyt vahvasti tekniikan infraan ja tutkimukseen

Teknologiakampus Turku on erityisesti viimeisen vuoden aikana ottanut merkittäviä harppauksia tekniikan osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen edistämiseksi Turun alueella. Neljän korkeakoulun voimavarojen yhdistäminen on osoittautunut tulokselliseksi ja alueen vetovoimasta kertovat myös korkeat tekniikan alan opiskelijahakijamäärät.

Turun yliopiston uusiin kone- ja materiaalitekniikan koulutuksiin tuli kevään yhteishaussa hakemuksia yhteensä 816, kun myös pelkkään ylempään tutkintoon hakeneet lasketaan mukaan. Yliopisto kasvatti myös biotekniikan sekä tieto- ja viestintätekniikan diplomi-insinöörikoulutusten sisäänottoa, joihin tuli hakemuksia yhteensä 887. Esimerkiksi Turun yliopiston konetekniikan kaikkien aikojen ensimmäisen yhteisvalinnan todistusvalinnan alustavat alimmat pisterajat olivat samat kuin Aalto-yliopistossa, mikä asemoi Turun yliopiston hienosti konetekniikan kouluttajien kärkeen.

""
Opiskelijoita kiinnostavat Turun laajentuneet mahdollisuudet tekniikan opiskelussa.

Åbo Akademin hakijamäärissä tietotekniikan sekä kemian- ja prosessitekniikan koulutusohjelmiin oli myös kasvua edellisiin vuosiin verrattuna.

– Uusia teknologioita tarvitaan, jotta yhteiskunta voi ratkaista kohtaamansa haasteet. Olemme iloisia voidessamme tarjota opiskelijoillemme koulutuksen, joka antaa heille työkaluja kestävien ratkaisujen luomiseen, kertoo Patrik Henelius, Åbo Akademin luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnan dekaani.

Turun ammattikorkeakoulu kasvatti merkittävästi uusien insinööriopiskelijoiden sisäänottoa ja tekniikan opiskelijoita otetaan syksyllä noin 200 enemmän aiempaan verrattuna. Novia puolestaan aloittaa tänä vuonna Turussa kokonaan uuden merenkulkualan englanninkielisen insinöörikoulutuksen, joka houkutteli 125 hakijaa.

– Oli erittäin hienoa huomata, että Turun lisääntynyt koulutustarjonta ei näkynyt AMK:n hakijamäärissä mitenkään vaan onnistuimme jopa kasvattamaan hakijamääräämme. Nähtävästi laajentunut tekniikan koulutuksen näkyvyys on kasvattanut ylipäätään tekniikan koulutuksen kiinnostavuutta, toteaa Tekniikka ja liiketoiminta -sektorin koulutusjohtaja Juha Kontio.

Teknologiakampus ja STEAM Turku järjestivät tammikuussa 14 paikkakuntaa kattaneen kiertueen, jossa lukiolaisille esiteltiin Turun korkeakoulujen tekniikan alan koulutusvaihtoehtoja. Erinomaisesti onnistunut kiertue on varmasti osaltaan lisännyt abiturienttien kiinnostusta teknisiä aloja kohtaan.

– Kokonaisuutena tarkasteltuna Turun tekniikan koulutusten hakijamäärät kasvoivat sekä molemmissa yliopistoissa että Turun ammattikorkeakoulussa. Hakijoita oli noin 6 hakijaa jokaista tekniikan korkeakoulutuksen aloituspaikkaa kohti. Alueen hyvästä vetovoimasta kertovat myös kevään rekrytointikampanjoiden korkeat hakijaluvut, uusiin tekniikan professuureihin tuli jopa 325 hakemusta. Tekniikan ekosysteemi kehittyy nyt voimakkaasti ja on siksi kiinnostava opiskelu- ja työskentely-ympäristö, kertoo Teknologiakampuksen koulutuspäällikkö Sari Stenvall-Virtanen.

Panostuksia infraan ja tutkimukseen

Turun ammattikorkeakoulu on sisäänottomäärien kasvattamisen lisäksi panostanut voimakkaasti uusiin oppimisympäristöihin. Syyslukukauden alussa 2020 otetaan käyttöön Kupittaan uusi kampusrakennus EduCity, johon sijoittuvat modernit tekniikan laboratoriot, muun muassa energia-, auto, rakennus- ja moottoritekniikan sekä akustiikan laboratoriot, joiden laitekantaa on uudistettu Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Euroopan aluekehitysrahaston ja Työ- ja elinkeinoministeriön tuella. Myös vuoden kuluttua syksyllä 2021 käyttöön saatava Turun yliopiston ja Åbo Akademin Aurum-rakennus tuo uusia tiloja ja laitteita tekniikan koulutuksen ja tutkimuksen käyttöön.

Turun kaupunki ja Teknologiakampus Turku työskentelevät tiiviisti kahden Fraunhofer Innovation Platform -tutkimusyksikön (FIP) saamiseksi Turkuun. Fraunhofer-säätiö on Euroopan vahvin tekniikan alan soveltavan tutkimuksen toimija. Yhteistyön painopisteiksi on valittu meri- ja logistiikkateollisuus sekä valmistava teollisuus. Meri- ja logistiikkateollisuudessa yhteistyökumppaneiksi ovat valikoituneet Hampurissa sijaitseva Fraunhofer Center for Maritime Logistics and Services (CML) ja Berliinissä toimiva Fraunhofer Institute for Production Systems and Design Technology (IPK). Tutkimuskeskusten saaminen Turkuun olisi erittäin tervetullut lisä alueelliseen teknologia-alan ekosysteemiin. Perustettavat yksiköt kehittäisivät koko Lounais-Suomen tekniikan toimintaa ja TKI-työtä.