Saaristomatkailun digiloikka onnistui – kesän piloteille hyvä vastaanotto

|

""

Turun saariston matkailuliiketoiminnassa otettiin päättyneenä kesänä aimo harppaus kohti helpompaa saavutettavuutta. Reitti- ja aikataulutietojen digitoinnissa, matkailureittien kehittämisessä ja yhteistyön ja osaamisen vahvistamisessa edettiin uudelle tasolle. Esimerkiksi saariston lautat näkyivät nyt ensimmäistä kertaa Matkahuollon digitaalisessa Reittioppaassa suoraan bussiyhteyksien jatkona. 

Kun Vihreät matkaketjut -hanke syksyllä 2019 käynnistyi Turku Science Park Oy:n ja Turun ammattikorkeakoulun yhteistyönä ja Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamana, ei kukaan olisi arvannut millaisessa maailmassa hanke päättyy. Koronapandemian myötä matkailubisnes kohtasi talvella 2020 kaikkien aikojen romahduksen, eikä paluusta vanhaan ole vielä tietoa.

– Pari vuotta sitten elettiin matkailun ennätysvuotta ja puhuttiin ilmastonmuutoksesta ja tarpeesta vähentää matkailun aiheuttamia päästöjä, mihin Vihreät matkaketjut -nimikin viittaa. Pandemian myötä koko alaa kohtasi pysähdys, mikä kuitenkin antoi alan toimijoille tilaa ja aikaa kehittää tuotteitaan etenkin kotimaisille kohderyhmille, kertoo Vihreät matkaketjut -hankkeesta Turun ammattikorkeakoulussa vastannut projektipäällikkö Telle Tuominen.

Matkahuollon Reittiopas vie myös vesille

Hankkeen käynnistyessä saaristokohteisiin julkisilla liikennevälineillä matkaavan kaipaamat aikataulu- ja reittitiedot olivat Turun seudulla ja myös kansallisesti verkossa hyvin hajallaan. Yhdeksi toiminnan painopisteeksi olikin valittu reitti- ja aikataulutietojen digitointi, missä myös onnistuttiin etenemään ja luomaan pohjaa hankkeen jälkeiselle jatkotyölle.

– Toteutimme hankkeen aikana vesillä kulkevan liikenteen digitointia ja nostimme saariston laivareittejä esille osoite- ja karttapohjaisessa Matkahuollon Reittioppaassa. Tietyistä haasteista huolimatta pystyimme olemassa olevilla järjestelmillä tuomaan vesillä kulkevaa joukkoliikennettä oppaaseen. Kesän aikana uusia matkaketjuja on haettu jo tuhansia kertoja, kertoo Matkahuollon kehittämispäällikkö Tuomo Kinnunen.

""
Yksi kesällä 2021 pilotoiduista matkaketjuista vei Helsingistä Nauvon kautta Seilin saarelle. Kuva: Hanna Lak.

– Jatkotyön kannalta hankkeessa tehty työ on todentanut järjestelmämme skaalautuvuuden ja kustannustehokkaan hyödyntämisen. Kaikki joukkoliikenne myös vesiltä on saatavissa tähän mukaan, ja myös junaliikenne on tulossa syksyllä alustalle. Todella hyvää hankeyhteistyötä, Kinnunen jatkaa.

Archipelago Lines Oy:n yrittäjä Mikko Fagerroos vastasi Helsinki-Nauvo-Utö -reitillä uudesta nopeasta laivareitistä Nauvon ja Utön välillä. Fagerroos sanoo suhtautuneensa alkuun skeptisesti hankkeeseen.

– Pelkäsin, että konkretia jäisi puuttumaan, mutta nyt voin todeta, että oli mahtava päästä mukaan ja toteuttamaan uudistuksia. Oli tärkeää, että matkailijat saattoivat kesällä löytää aikataulut yhdestä paikasta. Utö Expressiin oli helppo ostaa liput Matkahuollon Reittioppaan kautta. Satojen oppaan kautta myytyjen lippujen ohella myös puhelinkyselyjen vähäisyys kertoo matkailijoiden löytäneen ja hyödyntäneen palvelua.

Saaristolaki hidastaa matkailun kehittämistä

Kehittämishankkeen myötä esiin nousi selkeä tarve saaristolain uudistamiseen. Nykyinen laki palvelee saariston asukkaiden tarpeita, eikä se huomioi matkailun kehittämistä alueen saavutettavuuden näkökulmasta.

– Nykyinen lainsäädäntö estää ELY-keskuksia toteuttamasta varausjärjestelmiä ja vaikeuttaa matkaketjujen laajempaa rakentamista. Matkustajamäärien kasvu täyttää yhteysaluksia ja lauttoja, mikä lisää riskiä, että matkailija ei pääse perille varaamaansa majoitukseen, vaan jää rannalle. Siksi alan toiveena on, että lainsäädäntöä mahdollisimman pian kyettäisiin uudistamaan vastaamaan myös matkailun tarpeita, Telle Tuominen sanoo.

Kehitystä on kahden vuoden aikana saavutettu myös alueen reittiehdotusten viennissä uusille digitaalisille alustoille. Yksi alustoista on kansainvälinen Outdooractive.com -sivusto, jolla on jo yli 10 miljoonaa rekisteröitynyttä ja 13 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää.

– Sivustolle on nyt viety Varsinais-Suomen pyöräilyreittejä sekä maisemareittinä Turku-Utö. Kannustamme nyt yrityksiä täydentämään sinne myös omia, reittien varsille sijoittuvia palveluitaan. Alustalta voi myös ohjata kävijät suoraan omaan verkkokauppaan. Reittejä omille sivuille upottamalla voi tarjota laadukkaampaa sisältöä omille asiakkailleen. Etenkin kansainvälisten matkailijoiden houkuttelussa palvelu on tärkeä, sanoo Vihreät matkaketjut -hankkeen projektipäällikkönä Turku Science Park Oy:ssä toiminut Hanna Lak.

Vihreät Matkaketjut-hanke päättyi 31.8. Sen rahoittajana toimi Euroopan aluekehitysrahasto. Matkailuelinkeinon kehittäminen jatkuu myös hankkeen jälkeen Turku Science Park Oy:ssä ja Turun ammattikorkeakoulussa.