Kansainväliset osaajat levittävät Turun ilosanomaa uudessa kampanjassa

|

Turku Science Park Oy:n ja Turun kaupungin yhteisvoimin toteuttama Talent Turku -hanke lanseeraa uuden Turun alueen kansainväliseen markkinointiin keskittyvän kampanjan nimeltään #TalentedByNature. Sosiaalisessa mediassa toteutettavan kampanjan tavoitteena on lisätä sekä Turun että koko Lounais-Suomen vetovoimaa ja houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien ja heidän perheidensä parissa sekä madaltaa yritysten kynnystä palkata kansainvälisiä osaajia.

“Suomessa on YK:n mukaan maailman toiseksi eniten yli 65-vuotiaita verrattuna työikäisiin. Ainoastaan Japanissa on enemmän. Tarvitsemme tästäkin syystä kipeästi uusia erityisosaajia varmistaaksemme Turun seudun yritysten kasvun. #TalentedByNature-kampanjan kautta tavoittelemme laajaa globaalia näkyvyyttä uusia mahdollisuuksia etsivien osaajien, sijoittajien ja startup-yrittäjien keskuudessa,” kertoo markkinointipäällikkö Janina Nieminen Turku Science Park Oy:stä.

#TalentedByNature-kampanja on osa kansallista Talent Boost -toimenpideohjelmaa, ja sen avulla tehdään Lounais-Suomen mahdollisuuksia tunnetuksi maailmalla. Kampanjan koordinaatiosta vastaa Turku Science Park Oy, ja sen toteuttaa yhteistyössä Turun kaupunki. Kampanjaan liittyy myöhemmin muita Lounais-Suomen kaupunkeja.

Onnistunut integroituminen avainasemassa

Kampanjan ytimessä ovat Turun seudulla jo töissä tai opiskelemassa olevat seitsemän korkeasti koulutettua kansainvälistä osaajaa. Lounais-Suomen lähettiläinä (eng. Talent Ambassadors of Southwest Finland) he luovat inspiroivaa ja omakohtaista some- ja verkkosisältöä arjestaan, harrastuksistaan ja elämästään. Sisältöä jaetaan osaajien omien profiilien lisäksi Turun seudun yhteisen markkinointikanavan Turku Business Regionin, Turkun kaupungin sekä Visit Turun somekanavissa heinäkuusta 2021 eteenpäin.

“Kampanja on loistava tapa nostaa Turun kansainvälistä profiilia, ja kertoa kaikista niistä upeista asioista, mitä kaupungilla on tarjota. Julkaisuissani näytän, millaista elämä täällä on, ja miten kansainväliset osaajat voivat integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan onnistuneesti”, kertoo Iso-Britanniasta kotoisin oleva Jonathon Murphy. Murphy muutti Suomeen suomalaisen tyttöystävänsä mukana. Turussa elämä on vakiintunut avioliiton ja yhteisen lapsen myötä. Turun yliopistossa opintojaan viimeistelevä Murphy työskentelee tällä hetkellä Turun kaupungilla vieraskielisenä asiakasneuvojana.

”Olemme listan kärjessä mitä tulee Suomessa asuvien ekspatriaattien kokemaan elämänlaatuun ja turvallisuuteen. Viimeisimmän Expat Insider -tutkimuksen mukaan Suomi on kuitenkin tippunut asettautumiseen liittyvissä arvioissa. #TalentedByNature kampanjan avulla pyrimmekin vetovoiman lisäksi kehittämään alueemme pitovoimaa. Lähettiläiden jakamat kokemukset ovat tärkeässä asemassa kehittäessämme asettautumiseen ja integraatioon liittyviä toimenpiteitä,” kertoo projektipäällikkö Arjan Myftari Turun kaupungilta.

Kampanjan lähettiläät edustavat eri taustoja ja elämäntilanteita. Murphyn lisäksi lähettiläisiin lukeutuu ympäristöalan yrittäjä ja tutkija Nitin Agrawal Intiasta, opiskelija Jessica Blackburn Iso-Britanniasta, Business Solutions Manager Omar Castro Kolumbiasta, terveysteknologian tutkija Meghadipa Goswami Intiasta, senior-tason ohjelmistokehittäjä Mehdi Javan Iranista sekä biologi-yrittäjä Ksenia Zueva Venäjältä. Lähettiläiden elämää voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteella #TalentedByNature.

Kuvassa vasemmalta lähtien: Nitin Agrawal, Ksenia Zueva, Mehdi Javan, Jessica Blackburn, Meghadipa Goswami ja Jonathon Murphy. (Kuvasta puuttuu lähettiläs Omar Castro)

Turulla kokemusta kansainvälisten osaajien houkuttelusta

Turku on houkutellut kansainvälisiä osaajia menestyksekkäästi viime vuosina. Tämän vuoden alussa viiden Lounais-Suomen kaupungin yhteistyönä toteutetun Happy Pro -nimisen kampanjan kautta tavoitettiin 4,5 miljoonaa henkilöä ympäri maailman. Yli 900 henkilöä täytti leikkimielisen kyselyn osoittaen näin suurta mielenkiintoa Lounais-Suomea kohtaan. Kampanjasta voi lukea lisää osoitteista talentcall.fi/happypro tai businessturku.fi.

Vuonna 2019 toteutettiin Talent Call Turku -kutsukilpailu, jossa viisi osaajaa perheineen pääsi tutustumaan Turkuun paikkana asua, elää ja työskennellä. Hakemuksia kampanjaan tuli yli 1 000, ja edustettuna oli 75 eri kansalaisuutta. Vuoden 2019 voittajista yksi pariskunta on työskennellyt Turussa teknologia-alalla elokuusta 2020 lähtien, ja toinen perhe saapui Suomeen keväällä 2021. Tavoitteena on järjestää Talent Call -kilpailu uudelleen vuoden 2022 aikana. Tällä kertaa voittajat pääsevät tutustumaan viiteen Lounais-Suomen kaupunkiin.

#TalentedByNature kampanjasivu: careerinsouthwestfinland.fi/talentedbynature

#TalentedByNature -kampanja toteutetaan osana Turun kaupungin ja Turku Science Park Oy:n toteuttamaa Talent Turku -hanketta. Talent Turku on osa kansallista kansainvälisten osaajien houkutteluun, vastaanottoon ja integroitumiseen tähtäävää Talent Boost Finland -toimenpidekokonaisuutta, jonka koordinaatiosta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.