Eurooppa-foorumin Talouspäivä keskittyy Green Dealiin ja elvytykseen

|

  • Turun Eurooppa-foorumi järjestetään kolmatta kertaa 27.-28.8., tällä kertaa teemalla ”Suomi 25 vuotta EU:ssa”
  • Suuri yleisö voi seurata runsasta ohjelmatarjontaa ja osallistua keskusteluun verkon ja sovelluksen kautta
  • Torstain ohjelmaan sisältyvässä Talouspäivässä pohditaan mm. EU:n elvytystoimia, kestävää kehitystä ja investointinäkymiä

Eurooppa-foorumi toteutuu tänäkin vuonna Turussa elokuun viimeisellä viikolla 27.–28.8.2020 teemalla ”Suomi 25 vuotta EU:ssa”. Mukana ohjelmaa järjestämässä on yli 40 eri organisaatiota. Suomen poliittisen kauden avaustapahtumassa asiantuntijoille, päättäjille ja yleisölle tarjoillaan kahden päivän aikana korkeatasoinen ohjelma, jossa puhujina ovat muun muassa komissaari Jutta Urpilainen ja valtiovarainministeri sekä Paasikivi-seuran puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Virtuaaliseen osallistumiseen on tänä vuonna kiinnitetty entistä enemmän huomiota laadukkaan etäosallistumisen mahdollistamiseksi. Vallitsevan tilanteen takia Eurooppa-toria ei tänä vuonna järjestetä paikan päällä. Sen sijaan tarjolla on mahdollisuuksia verkostoitua ja saada näkyvyyttä virtuaalisesti.

Talouspäivässä aiheina Green Deal ja elvytys

Erityisesti elinkeinoelämän teemoja käsittelevä Eurooppa-foorumin Talouspäivä pidetään torstaina 27.8. kello 11–13 teemalla ”Suomi, Eurooppa, Green Deal, elvytys & kasvu Covid19 -ympäristössä”. Luvassa on suuri paneelikeskustelu, jossa pohditaan mm. finanssialan, teknologiateollisuuden ja alkutuottajien näkemyksiä sekä keskeisten europarlamentaarikkojen kantoja Euroopan Union ja toimialojen tulevaisuudesta. Teknologiateollisuuden Jaakko Hirvolan, finanssialan Piia-Noora Kaupin, MTK:n Juha Marttilan sekä meppien Miapetra Kumpula-Natrin ja Henna Virkkusen keskustelua ennen alustaa VTT Vesa Vihriälä. Vihriälä johti keväällä Työ- ja elinkeinoministeriön ja valtiovarainministeriön asettamaa selvitystyöryhmää, joka arvioi toimia, joilla Suomi palautetaan kriisin jälkeen kestävän kasvun, korkean työllisyyden ja kestävän julkisen talouden uralle. Paneelikeskustelun moderaattorina on Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi.

Perjantaina katse kuluneessa ja tulevassa

Foorumin perjantain 28.8. ohjelmassa pohditaan etenkin Suomen 25-vuotista EU-taivalta sekä suunnataan katse myös tulevaisuuteen: millaista Eurooppaa Suomi haluaa? Lisäksi keskustellaan demokratiasta, päätöksenteosta ja yhtenäisyydestä poikkeusoloissa, EU:n puolustusyhteistyöstä ja maahanmuuttopolitiikasta, Suomi-EU-Venäjä-haasteista sekä kaupungeista koronan jälkeisessä Euroopassa.

Perjantain ohjelmassa on mm. suuri komissaarikeskustelu. Komissaarikeskustelussa ajatuksia vaihtavat komissaari Jutta Urpilainen, sekä entiset komissaarit Jyrki Katainen ja Erkki Liikanen.

Ohjelmassa on myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen seminaari ”Pystyykö EU takaamaan jäsenmaidensa ulkoisen turvallisuuden?”, jonka avaa ministeri Pertti Salolainen. Seminaarissa keskustelevat muun muassa valtiovarainministeri sekä Paasikivi-seuran puheenjohtaja Matti Vanhanen, komissaari Jutta Urpilainen, MEP Alviina Alametsä, Eurooppanuorten puheenjohtaja Iiris Asunmaa, EU:n sotilasesikunnan päällikkö Esa Pulkkinen, johtaja Mika Aaltola, Euroopan komission puolustusteollisuuden ja avaruusasioiden pääosaston johtaja Timo Pesonen sekä kansanedustajat Ilkka Kanerva, Mika Niikko ja Erkki Tuomioja.

Muihin perjantain puhujiin lukeutuvat muun muassa työmarkkinakeskusjärjestöjen puheenjohtajat Jyri HäkämiesJarkko ElorantaAntti Palola ja Sture Fjäder, suuren valiokunnan puheenjohtaja Satu Hassi ja kansanedustaja Elina Lepomäki.

Seuraa ja vaikuta verkossa

Eurooppa-foorumin tilaisuuksia voi seurata livenä verkossa. Ohjelma, aikataulut ja linkit tapahtumapaikoilta tuleviin verkkolähetyksiin löytyvät tapahtuman sivuilta tästä eli osoitteesta www.europeforum.fi. Osallistumista varten kannattaa ladata myös Eurooppa-foorumin sovellus, jonka kautta pääset paitsi seuraamaan tapahtumaa, myös kommentoimaan ja osallistumaan kilpailuihin sekä visailuihin. Lisätietoja löydät tästä linkistä ja osoitteesta www.europeforum.fi/app.

Löydät Eurooppa-foorumin Twitterissä https://twitter.com/Eurooppafoorumi (@eurooppafoorumi) ja aihetunnisteilla #eurooppafoorumi ja #europeforum.

Facebookissa Eurooppa-foorumin löydät tapahtumana täältä ja osoitteena https://www.facebook.com/events/137914294047141

Tunnelmia vuoden 2019 Eurooppa-foorumin keskustelutilaisuudesta pääkirjaston studiossa.