BalticSatApps edisti satelliittidataa hyödyntäviä innovaatioita ja startup-yrityksiä

|

  • Eurooppalaisen Copernicus-ohjelman tarjoaman datan ympärille on rakennettu liiketoimintaa kansainvälisenä yhteistyönä
  • BalticSatApps-hanke myötävaikutti kymmenen uuden startup-yrityksen perustamiseen
  • Hanke syntyi Turku Science Park Oy:n aloitteesta ja sitä koordinoi Turun yliopisto

EU:n Copernicus-ohjelman palvelut tuottavat satelliitti- ja paikallishavaintoihin perustuvaa jopa lähes reaaliaikaista dataa maailmanlaajuisesti, mutta sitä voidaan käyttää myös paikallisiin ja alueellisiin tarpeisiin. Ohjelman satelliittidatan hyödyntämistä ja kaupallistamista edistävä BalticSatApps-projekti käynnistettiin lähestymällä kaukokartoitusdatan käyttäjiä ja kehittäjiä. Tätä työtä johti erikoistutkija TkT Ali Nadir Arslan Ilmatieteen laitokselta.

Turkulainen Tech Trout ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden BalticConnect palkittiin joulukuussa 2019 Turun yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Turku Science Park Oy:n järjestämässä WeSeaChallenge-ideakilpailussa. Kilpailu oli osa BalticSatApps-hanketta.

– Selvitimme ensiksi satelliittidatan mahdollisia käyttäjiä sekä sitä, miten dataa käytetään nykyisin ja millaista potentiaalia sillä olisi eri aloilla. Lisäksi teimme tarveanalyysin eri kategorioille pystyäksemme yhdistämään kaukokartoitusdataan perustuvat tuotteet ja palvelut – sekä olemassa olevat, että potentiaaliset – eri toimialojen tarpeisiin Itämeren alueella, Arslan kuvailee.

Tulokset osoittivat, että maa- ja merialueet sekä ilmastonmuutos ovat eniten kysyttyjä sovellusaloja kaukokartoitusdatan käyttäjien taholta.

– Tulevaisuudessa tulemme luultavasti näkemään enemmän käyttöä esimerkiksi maataloudessa kalastuksessa, energiantuotannossa, matkailualalla sekä luonnononnettomuuksien ehkäisyssä ja sään ääri-ilmiöiden ennustamisessa, Arslan lisää.

Innovaatiokilpailuja, hackathoneja ja yrityskiihdyttämistä

Alkuvaiheen tulosten pohjalta projektissa edettiin seuraavaksi toteuttamaan kaukokartoitusdataan pohjautuvia innovaatiokilpailuja ja hackathoneja. Samanaikaisesti hankkeessa kehitettiin alalle omaa kiihdytysohjelmaa, jota pilotoitiin ensimmäistä kertaa Virossa, Puolassa ja Suomessa heti ensimmäisten hackathonien jälkeen. Tämän jälkeen hanke jatkoi innovaatiokilpailujen ja hackathonien järjestämistä, ja kiihdytysohjelma pidettiin toisen kerran.

Turku Science Park Oy, jonka aloitteesta hankkeen valmistelu aikanaan käynnistyi, on jo pitkään aktivoinut suomalaisia yrityksiä osallistumaan avaruustoimintaan. BalticSatApps projektin lisäksi kehitysyhtiö on mukana tarjoamassa Euroopan avaruusjärjestön yrityskiihdyttämöpalveluja, joiden piirissä on ollut Turusta mm. Awake.Ai Oy ja UrbanZee Oy.

– Avaruusbisnes on voimakkaasti kasvava ala ja markkina on avoinna pienille ja ketterille yrityksille. Kasvun ajureina ovat mm. ilmastonmuutos ja teollisten prosessien jatkuva tehostamisen tarve. Ruoantuotanto on hyvä esimerkki alasta, jossa on kasvava kysyntä tietopalveluista, jotka auttavat vähentämään ympäristövaikutuksia ja parantamaan tuotannon jäljitettävyyttä, kertoo TechTurku-asiakkuuspäällikkö Timo Huttunen Turku Science Park Oy:stä. Hän on opastanut useita yrityksiä pääsemään käsiksi satelliittidata-aineistoihin ja rahoitukseen, jota on tarjolla yrityksille, jotka haluavat pilotoida uusia palveluja.

Satelliittidatan mahdollisuudet innostivat uusien startup-yritysten perustamiseen

Kolmen vuoden aikana projektissa tuotettiin erilaisia oppaita sekä muita aineistoja, muun muassa tiedotus- ja koulutusmateriaaleja, joiden tarkoituksena on auttaa myös muita toimijoita toteuttamaan kaukokartoitusdataan keskittyviä innovointitoimenpiteitä.

Satelliittidata sekä Copernicus-ohjelma ovat herättäneet paljon kiinnostusta ohjelman datan sekä tietopalvelujen potentiaalisten käyttäjien parissa, kuin myös sovelluskehittäjien keskuudessa.

BalticSatApps-tilaisuudet keräsivät hankkeen aikana runsaasti kiinnostuneita.

– Tiedotus- ja koulutustapahtumiemme kautta olemme onnistuneet tekemään näkyväksi Copernicuksen tarjoamia mahdollisuuksia ja osoittamaan, ettei ole vaikeaa ottaa dataa käyttöön ja muuttaa sitä hyödylliseksi informaatioksi. On ollut hienoa seurata, miten kiinnostus ja innostus kaukokartoitusdataan ovat johtaneet uusien startupien perustamiseen sekä niiden palvelujen jatkokehittämiseen BalticSatApps-projektissa mukana olleiden asiantuntijoiden avulla, kertoo projektin koordinaattori Tuomas Ranti Turun yliopistosta.

Kiihdytysohjelmallaan hanke onkin myötävaikuttanut kymmenen startup-yrityksen perustamiseen ja tukenut niitä kehitystyössä satelliittidatan kaupallistamiseksi. Yrityksiä, aloittelevia yrittäjiä kuten myös julkisen sektorin edustajia Ranti kehottaa vierailemaan projektin verkkosivuilla tutustumassa projektin tuloksiin.

– Kaukokartoitusdataan perustuvista sovelluksista ja palveluista kiinnostuneet tahot kokevat tekemämme pohjatyön varmasti hyödylliseksi ja voivat kokemuksistamme oppimalla päästä vauhtiin kehitystyössä ja satelliittidatan käytössä hyvinkin nopeasti.

BalticSatApps-projektia on rahoitettu Euroopan aluekehitysrahastosta ja Interreg Baltic Sea Region 2014–2020 -ohjelmasta sekä Eurooppalaisesta naapuruuden ja kumppanuuden välineestä/Venäjän federaation taloudellisella tuella. Hankkeen koordinaattorina toimi Turun yliopisto.

Lue myös aiempia uutisia aiheesta:

SpaceUp Acceleration Programme valmentaa avaruusbisnekseen | Turku Business Region

Ideoita Itämeren tilan parantamiseksi palkittiin | Turku Business Region

BalticSatApps-hanke tukee avaruudesta saatavien havaintotietojen kaupallistamista | Turku Business Region

www.balticsatapps.eu