Anders Innovations kasvaa ja hakee osaajia

|

Suuri joukko työntekijöitä ryhmäkuvassa nurmikolla, meren rannalla.
  • Turkulaisen Anders Innovationsin liikevaihto on reippaassa kasvussa
  • Julkisen sektorin asiakkuudet tuovat yhä isomman siivun liikevaihdosta
  • Yritys hakee kuumeisesti eri teknologioiden osaajia riveihinsä

Turkulainen ohjelmistoyritys Anders Innovations on ollut mukana pitkään julkisen palveluiden digitalisoinnissa, mutta kuluneen vuoden aikana julkisen sektorin osuus yrityksen kokonaisliikevaihdosta on kasvanut lähes puoleen. Anders on ollut mukana lukuisissa eri projekteissa mm. Turun, Tampereen ja Helsingin kaupunkien kanssa. Anders on merkittävä toimija varsinkin Helsingin kaupungin hankkeissa, joihin yritys on myynyt osaamistaan jo yli kahdella miljoonalla eurolla tänä vuonna.

Andersin liiketoiminta kasvaa vauhdilla ja yritys on jo nyt 70 prosenttia edellä viime vuoden liikevaihtoa. Ohjelmistoyritys luottaa julkisen sektorin tavoin avoimen lähdekoodin teknologioihin, mutta kaikkiin projekteihin lähdetään aina kartoittamalla ensin asiakkaan tarpeet. Järjestelmäarkkitehtuurin ja datan hallinnan ymmärtäminen on oleellinen kilpailuetu niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla.

– Julkisen sektorin asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä kehitystyöhömme ja osaamisemme on vastannut hankkeiden tarpeita, jonka vuoksi olemme mukana useissa hankkeissa niin Helsingissä, Turussa kuin Tampereella. Kaupungit ovat kilpailutuksissa nostaneet laadullisten kriteerien painoarvoaan, mikä on hyvä sekä toimittajan että asiakkaan lisäarvon kannalta, kertoo Andersin Suomen maajohtaja Mikko Kivistö.

Avoin lähdekoodi yhdistää

Andersin toteuttamista muista julkisen sektorin hankkeista julkaistiin juuri lokakuun alussa Turun kaupungin palvelukartta.fi -verkkopalvelu, jonka karttapalvelun avulla käyttäjä löytää kaupungin tarjoamat palvelut helpommin. Palvelussa on omat käyttäjäprofiilit esimerkiksi heikkonäköisille tai lastenrattaiden kanssa liikkuville, jolloin se tuo palveluiden esteettömyystiedot ja ennakkotutustumisen täysin uudelle tasolle.

– Kaupunkien avoimen lähdekoodin ratkaisujen ympärille on kehittymässä yhteistyötä, mikä on huomattavasti helpompaa, kun toteuttava taho on hyvin perillä sekä tilaavan kaupungin tarpeista että alkuperäisen rakentamisen lähtökohdista ja ratkaisuista, kiteyttää hankejohtaja Päivi Saalasto Turun kaupungilta.

Helsingin kaupungin Maanvuokrausjärjestelmä -hanke julkaistiin myös lokakuun alussa ja projektissa Anders vastasi järjestelmän pääkehitystyöstä. Hankkeen tavoitteena on ollut digitalisoida maa- ja kiinteistöomaisuuden hallinnan palveluita sekä automatisoida prosesseja.  Maanvuokrausjärjestelmä on niin sanottu rekisterijärjestelmä, jossa hallitaan koko Helsingin alueen vuokrakohteisiin ja -sopimuksiin liittyviä tietoja. Lisäksi järjestelmä sisältää vuokrien laskennan, laskutuksen ja tukee sopimusehtojen valvontaa.

Kovaan kasvuun kaivataan kovia tekijöitä

Kuten IT-toimialalla yleisesti, myös Andersilla on rekrytointi koko ajan päällä ja tarvetta ohjelmistokehittäjille on. Valttikorttina on kansainvälisestikin huomioitu Great Place to Work -sertifikaatti erinomaisesta työpaikasta. Yritys panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin ja tarjoaa mm. laajat kulttuuri-ja liikuntaedut, joustavat etätyömahdollisuudet ja ulkomaan matkoja.

– Jos olisi mahdollista, palkkaisimme välittömästi 10 eri teknologioiden osaajaa tiimiimme Turkuun, Helsinkiin, Tampereelle tai Jyväskylään. Kysyntää on mm. Python-, React-, React native- ja .NET -kehittäjille sekä automaatiotestaajille. Kasvun kannalta oikeiden tekijöiden saaminen on oleellista, toteaa Andersin COO Jon Tarkiainen.

Anders Innovations on vuonna 2008 perustettu it-talo, joka on erikoistunut avoimeen lähdekoodiin perustuvien digitaalisten palveluiden ja vaativien integraatioiden suunnitteluun ja toteutukseen. Suomen liikevaihto vuonna 2018 oli 3 miljoonaa euroa. Andersilla on Suomessa 50 työntekijää ja toimipaikat Turussa sekä Helsingissä. Toimistot sijaitsevat lisäksi Atlantin toisella puolella Vancouverissa ja Santa Monicassa. Anders kuuluu Suomen nopeimmin kasvaviin teknologiayrityksiin.